Allgemein

Matka Pikku Heidin maahan 09.-13.06.2020

Tämä ainutlaatuinen Sveitsin kiertomatka on suunniteltu erityisesti lapsiperheille – mukaan ovat tervetulleita niin isovanhemmat lapsenlapsineen kuin lapsiperheet!

Matka on suunniteltu niin, ettei bussissa istuta kerralla reilua tuntia kauempaa ja molemmat hotellit, joissa yövymme, ovat perheystävällisiä. Hotelli Chärnsmatt Luzernin kupeessa on erityisesti perheille suunnniteltu hotelli ja Bad Ragazissa yövymme linnamaisessa hotellissa keskellä ihastuttavaa puutarhaa – kuin suoraan Disneyn satukirjojen sivuilta.Vierailemme niin suklaatehtaalla, eläinpuistossa kuin myös vesipuistossa. Matkan ehdoton kohokohta on kuitenkin Pilatuksen vuoristoretken lisäksi opastettu kierros Pikku Heidin kylässä, missä vietämme kokonaisen iltapäivän. Aikuisille opastetut kaupunkikierrokset niin Luzernissa kuin Appenzellissä esittelevät kaksi hyvin erilaista kaupunkia – suomalaiset kaupunkioppaamme kertovat nähtävyyksien ihailun lomassa paljon mielienkiintoista nykypäivän Sveitsistä.

1. päivä, Tiistai 09.06.2020
Finnairin lento AY1511 lähtee Helsinki-Vantaalta kello 07.55 ja saapuu Zürichin lentokentälle klo 09.40 paikallista aikaa (-1 tunti). Bussikuljetus Zürichin lentokentältä Buchsiin Freyn suklaatehtaalle, jossa nautimme lounasta. Lounaan jälkeen vierailemme Freyn suklaatehtaan vierailukeskuksessa, jossa meillä on opastettu kierros. Kuinka suklaa tehdään? Miltä kaakaopapu maistuu? Näihin ja useaan muuhun kysymykseen saa vastauksen Chocolat Freyn vierailukeskuksesta, jossa kävijöitä odottaa seikkailukas ja aistillinen matka suklaan maailmaan. Freyn vierailukeskus Buchsissa avattiin vuonna 2014. Suklaatehdasvierailun jälkeen bussikuljetus Rothenburgiin, joka on kunta Hochdorfin alueella Luzernin kantonissa. Rothenburgissa hotelliin kirjautuminen. Iltapäivällä vapaata aikaa tutustua hotellin leikkipaikkaan, joka on todellinen lasten paratiisi. Hotellilla on niin ulko- kuin sisäleikkipaikka. Ulkoleikkipaikalla on mm. puskuriautoja, karuselli, kaivinkone ja kohokohtana pienoismallijunarata Liliputbahn. Liliputbahn kulkee läpi tunneleiden, yli siltojen ja kiipeää rinnettä ylös sekä ottaa kyytiin niin pienet kuin isotkin innokkaat matkaajat. Hotellin sisäleikkipaikalta löytyy aktiviteetteja pienille ja isommillekin lapsille, kuten esimerkiksi mielikuvituksellinen merirosvo- ja vedenalainen maailma ja pöytäjalkapallo, jota myös vanhemmat voivat pelata. Illallinen hotellin ravintolassa. Yöpyminen hotelli Chärnsmattissa.

2. päivä, Keskiviikko 10.06.2020
Aamiaisen jälkeen opastettu kaupunkikierros Luzernissa. Luzern sijaitsee keskellä Sveitsiä Luzern-järven (Vierwaldstättersee) rannalla. Kaupunki on tunnettu säilyneestä keskiaikaisesta arkkitehtuuristaan ja sitä ympäröivistä lumihuipuist sekä sen kuuluisasta 1400-luvulla rakennetusta puisesta ”Kapellbrücke”- sillasta. Kaupunkikierroksen jälkeen teemme Goldene Rundfahrt-vuoristoretken oppaan johdolla. Goldene Rundfahrt eli kultainen kiertomatka alkaa oppaan johdolla laivamatkalla Luzernista Alpnachstadiin, jossa vaihdamme vanhaan hammasratasjunaan. Pilatus-juna kulkee maailman jyrkimmällä hammasratasrautatiellä. Pilatuksen huipulla nautimme lounasta ja ihailemme henkeäsalpaavia maisemia yli 2000 metrin korkeudessa. Lounaan jälkeen jatkamme matkaa Panoraamagondolilla Fräkmünteggiin, jossa pääsemme seikkailemaan kiipeilypuistossa tai kokeilemaan kesäkelkkarataa sekä touhuamaan leikkipuistossa. Seikkailuhenkisen päivän jälkeen laskeudumme gondolihissillä Kriensiin, josta meillä on bussikuljetus takaisin hotelliin. Illallinen hotellin ravintolassa. Yöpyminen hotelli Chärnsmattissa.

3. päivä, Torstai 11.06.2020
Aamiaisen jälkeen kävelemme lyhyen matkan hotellin lähellä sijaitsevaan eläinpuistoon. Toni’s Zoo eläinpuistossa on 430 eläintä ja 90 eri eläinlajia, kuten esimerkiksi musta pantteri, tiikeri python, laama sekä erilaisia apinoita. Eläinpuistosta bussikuljetus takaisin hotellille, jossa nautimme lounasta. Lounaan jälkeen bussikuljetus Pfäffikoniin Alpamare-vesipuistoon. Alpamare on Euroopan suurin sisävesipuisto ja sen lisäksi siellä on Euroopan pisimmät vesiliukumäet sekä paljon hauskaa toimintaa. Alpamare on hyvä kohde myös sellaisille matkustajille, jotka rakastavat rauhaa ja hiljaisuutta, sen modernin wellness-alueen ansiosta. Iltapäivällä bussikuljetus Bad Ragaziin ja kirjautuminen hotelli Schloss Bad Ragaziin. Hotelli Schloss Bad Ragaz on suuren puiston ympäröimä linnamainen hotelli, jossa on spa-alue. Hotellin lähellä sijaitsee myös Tamina Therme-kylpylä, johon saa ostettua sisäänpääsylippuja hotellin vastaanotosta. Illallinen hotellin ravintolassa. Yöpyminen hotelli Schloss Bad Ragazissa.

4. päivä, Perjantai 12.06.2020
Aamiaisen jälkeen mahdollisuus käydä uimassa kylpylässä.Bussikuljetus hotellilta Taminaschlucht-kanjonille, jossa meillä on opastettu vierailu. Tamina-kanjoni on syntynyt Tamina-joen voimasta. Pienen joen vesi on kaivautunut syvälle maahan viimeisten 15 000 vuoden aikana. Tamina-kanjonissa pääsemme näkemään läheltä veden valtavan voiman. Bussikuljetus Pikku-Heidi kylään Maienfeldiin, jossa nautimme lounasta. Opastetulla kierroksella koemme nostalgisen matkan takaisin 1800-luvun Sveitsin vuoristoon – takaisin Pikku Heidin aikaan. Heididorfissa Maienfeldin yläpuolella voimme uppoutua keskelle pientä kylää, Dörfliä, joka on kuvattu Johanna Spyrin maailmankuulussa romaanissa. Maienfeldistä on mahdollisuus kävellä Heidin polku kohti alkuperäistä pikku Heidin kylää. Polku vie läpi pienen kylän historian, viiniviljelysten sekä pittoreskien maisemien, pikku Heidin kylään, missä on alkuperäinen Heidin talo. Matkaa voi jatkaa Heidin elämysreitillä, jonka varrella voi kokea alueen kauneuden ja, joka kuvaa pikku Heidin tarinaa. Reitti on helposti käveltävissä myös pienten lasten kanssa. Iltapäivällä bussikuljetus takaisin hotellille. Illallinen hotellin ravintolassa. Yöpyminen hotelli Schloss Bad Ragazissa.

5. päivä, Lauantai 13.06.2020
Aamiaisen jälkeen bussikuljetus Appenzelliin. Vierailemme perinteisellä maatilalla, missä meillä on kierros ja hauskaa tekemistä koko perheelle sekä nautimme lounasta. Lounaan jälkeen meillä on opastettu kaupunkikierros Appenzellin-kylässä. Appenzellin kylä sijaitsee ainutlaatuisen kauniissa kukkulaisissa maisemissa historiallisen Appenzell Innerrhodenin kantonissa koillis-Sveitsissä. Alue tunnetaan kauniista maaseudustaan ja kulttuuritapahtumistaan, kuten folkmusiikista ja maalaistansseista. Kello 15:30 bussikuljetus Zürichin lentokentälle, missä teemme lähtöselvityksen. Finnairin lento AY1514 lähtee kello 19:10 ja saapuu Helsinki-Vantaalle kello 22:50 paikallista aikaa.

Verfügbare Abfahrten

Unfortunately, no places are available on this tour at the moment

Sveitsi

Sveitsi

 

Sveitsi (saksaksi Schweiz, ranskaksi Suisse, italiaksi Svizzera, retoromaaniksi Svizra) on liittovaltio Keski-Euroopassa, jonka kansainvälinen tunnus on CH (latinasta: Confoederatio Helvetica). Kantoneja on 26. Sveitsin naapurimaat ovat pohjoisessa Saksa, idässä Itävalta ja Liechtenstein, etelässä Italia ja lännessä Ranska. Pääkaupunki on Bern. Valuutta: frangi.
Sveitsin pinta-ala on 41 290 neliökilometriä. Asukkaita on 8 237 000, joista 24,4 % on ulkomaalaisia (2015). Virallisia kieliä on neljä: saksa, ranska, italia ja retoromaani.

Maailman pienimmän liittovaltion hallintojärjestelmä ainutlaatuinen: Toimeenpanovaltaa edustaa 7-jäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle. Vuoden 2016 liittopresidentti on Johann Schneider-Ammann. Kaksikamarisen parlamentin alahuoneeseen eli kansallisneuvostoon kuuluu 200 jäsentä ja ylähuoneeseen 46 edustajaa.
Sisämaavaltio jakautuu maantieteellisesti kolmeen alueeseen: Alppeihin, Sveitsin Mittellandiin ja Jura-vuoristoon. Alppien ja Jura-vuoriston osuus on yhteensä 70 % koko maan pinta-alasta.
Sveitsissä on 48 vuorenhuippua, joita kutsutaan saksaksi nimellä Viertausender, koska ne kohoavat yli 4000 metrin korkeuteen. Korkein niistä on Dufourspitze 4634 m, joka sijaitsee Lounais-Sveitsin Wallisin Alpeilla lähellä Italian rajaa. Graubündenin kantonissa sijaitseva Piz Bernina on koko Alppien vuoriston itäisin yli 4 000-metrinen huippu. Yksi tunnetuimmista vuorista on Matterhorn. Sen korkeus on 4478 metriä ja korkein kylä Sveitsin puolella on Zermatt.

Sveitsin Alppeja kutsutaan Euroopan katoksi ja sen runsasta vesistöä mantereen vesialtaaksi. Monet Euroopan suuret joet saavat alkunsa Sveitsin Alpeilta. Rhônen alkujäätikkö on Valais‘ssa, Reinin ja Tonavan sivujoen Innin alkujoet ovat Graubündenissä ja Po-joen sivujoki Ticino laskee Välimereen Lago Maggioren kautta.  Patoja on yhdeksän, joista suurin on 285 metrin korkuinen Grande Dixence Wallisin kantonissa. Sveitsin energiantuotannosta 60 % saadaan vesivoimasta. Sveitsissä on 1500 luonnonjärveä ja 44 tekojärveä. Järvistä suurimpia ovat Genevenjärvi ja Bodenjärvi. Turisteille tuttuja ovat myös Zürich-järvi, Keski-Sveitsin Vierwaldstättersee ja Lago Maggiore, joilla voi nauttia sisäjärvimatkailusta niin moottori- kuin höyrylaivoilla.
Sveitsin 26 kantonissa on 2324 kuntaa (2015), joista 17 saksankielistä, 4 ranskankielistä, 1 italiankielinen, 3 kaksikielistä: saksa ja ranska sekä 1 kolmikielinen: saksa, retoromaani ja italia. Kuntien yhdistymistä on tapahtunut vuosikymmenien aikana, sillä vuonna 1990 kuntia oli 2352.
Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma valuutta ja armeija. Edelleen kantonikohtaisia ovat koulujärjestelmä sekä osittain lainsäädäntö ja tuomioistuimet.

Liikenne Sveitsissä on rauhallista ja järjestäytynyttä. Nopeusrajoitukset ovat 50 km/h kaupungissa, 80 km/h taajamien ulkopuolella ja 120 km/h moottoriteillä. Jalankulkijoilla on tienkäyttäjän etuoikeus. Alppiteillä ylämäkeen ajavalla autolla on etuajo-oikeus. Moottoriteiden käyttölupa maksaa 40 frangia/vuosi. Maailman tiheimmän rautatieverkoston keskus on Zürichin päärautatieasema, jonka kautta kulkee päivittäin 2200 junaa 1,5 minuutin välein rytmitettyinä.

Yleinen tapakulttuuri Sveitsissä on erittäin kohtelias ja hillitty. Tervehtimiseen kuuluu kättely ja vastapuolen nimen mainitseminen. Sinuttelu ja poskisuudelmat ovat käytössä vain läheisten ystävien keskuudessa. Oikeaoppinen poskisuudelma on kevyt, äänetön ja kohdistetaan ilmaan posken vierellä. Vain posket koskettavat kevyesti toisiaan. Poskisuudelmia on kolme, joista ensimmäinen oikealle poskelle.

Pohjois-Sveitsi
Sveitsin suurin kaupunki Zürich sijaitsee upeiden vapaa-ajanviettomahdollisuuksien keskellä. Vehreät kukkulat, rauhaisat metsät, puhtaat järvet ja joet, pittoreskit kylät – kaikki kivenheiton päässä suurkaupungista. Zürichin vanhan kaupungin viihtyisät tavernat kutsuvat illanviettoon Limmat-joen rannalle. Kaupungin kymmenet museot ja galleriat tarjoavat kultturielämyksiä vaativallekin matkaajalle.
Zürich-järven toisessa päässä on ruusukaupunkina tunnettu Rapperswil. Kaupungin keskiaikainen linna ja kävelykeskusta tarjoavat mahdollisuuden tutustua paikalliseen historiaan. Kaupungin eläintarha ja kylpylä ovat lapsiperheiden suosiossa.
Viereisen Aaragun kantonin tunnettu kylpyläkohde on Baden, missä jo muinaiset roomalaiset viihtyivät lämpimien lähteiden äärellä. Nykyään kaupunki tarjoaa kansainvälisen kulttuurifestivaalin lisäksi näyttämötaiteita ja rentoutumista tyylikkäissä kylpylöissä.

Itä-Sveitsi
Bodensee-järven seutu tarjoaa monipuoliset pyöräilymahdollisuudet sekä kaupunkipyöräilyyn että maastopyöräilyyn vuorilla. Sähköpyörille suunniteltu 50 kilometrin pituinen reitti kulkee idyllistä Bodensee-järven rantaa Romanshornista St. Galleniin, joka tunnetaan Unesco-maailmanperintökohteestaan: 700-luvulla perustetusta luostarista ja sen upeasta kirjastosta. Bodensee-järven rannalta löydät myös Sveitsin suurimmat hedelmätarhat ja useita eri yöpymismahdollisuuksia majataloista upeisiin loistohotelleihin. Paikalliset linnat ja museot vievät aikamatkalle Itä-Sveitsin historiaan.
Schaffhausenin kantonissa voit tehdä ikimuistoisen veneajelun Euroopan suurimmille vesiputouksille Rheinfallissa. Appenzellerin kantonissa voit tutustua juustoloihin sekä perinteiseen kansanmusiikkiin. Säntis-vuoriston suosittu vaellusalue tunnetaan kylpylöistään ja hotelleistaan. Talvisin seudulla voi kelkkailla satumaisissa maisemissa.

 

Mehr Infos

Reisedaten & Preise

Ryhmän koko:             20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä
Matkan ajankohta:    09. - 13.06.2020
Ilmoittautuminen:    06.03.2020 mennessä

Matkan hinta per henkilö:

Majoitus kahden hengen huoneessa:
EUR 1635.-/aikuinen
EUR 1490.-/lapsi

Majoitus neljän hengen perhehuoneessa:
EUR 1515.-/aikuinen
EUR 1370.-/lapsi (6-12v.)

SYS-jäsenalennus:
EUR 50.-/aikuinen
EUR 25.-/lapsi (6-12v.)

Matkapaketin hinta sisältää:

  • Finnairin lennot Helsinki – Zürich – Helsinki economy luokassa
  • Suomalaisen ryhmänjohtajan palvelut koko matkan ajan
  • Suomalaisten kaupunkioppaiden palvelut Luzernissa, Pilatuksella sekä Appenzellissä
  • 4 yöpymistä siisteissä perhehotelleissa
  • Kaikki ohjelmassa mainitut bussikuljetukset, vierailut, retket, aktiviteetit , opastukset ja sisäänpääsymaksut
  • Täysihoidon ilman ruokajuomia